16-vuotias Heli Luiro on yksi ikäluokkansa parhaista painijoista: ”Maton ulkopuolella me ollaan kaikki kavereita”
”Vaikka pelkää kipua, niin ei tässä usein satu” – 16-vuotias Heli Luiro on yksi ikäluokkansa parhaista painijoista
”Ei toinen voi liikkua toisen puolesta, mutta toinen voi vaikuttaa paljon” — enontekiöläislähtöinen Anna-Liisa Keskitalo palkittiin elämänurasta liikunnan parissa
Sompion joulukalenteri, luukku 12: ”Totta mie olin jo alle kymmenvuotiaana mukana” - Martti Yliaska ja Pauli Vuojärvi kertovat metsästysharrastuksensa aloittamisesta
Kimppakyydeillä Muonioon? Naapurikunnassa Lasten lystit tuo lapsille karnevaalitunnelmaa keskelle pimeää vuodenaikaa
Takaisin rakkaiden harrastusten pariin — Essi Toikkanen palasi rinteeseen kahden aivoleikkauksen jälkeen
Ristinen ja Kumpulainen jälleen kiertueelle – runonlausunta kulkee Ristisen punaisena lankana läpi elämän
”Kilpailutoiminta on vain kehys, jolla ihmiset saa koolle tapaamaan toisiaan” – Marianpäivät juhlittiin mukavissa tunnelmissa
Saamelaiset kirkossa -antologia julkaistiin – ”Avaa näkökulmia todellisuuteen, josta liian monet ovat tienneet liian vähän”
Anni-Marja tiesi jo pienenä, mitä tahtoi – saamenkäsitöistä ja tavaramerkeistä keskusteltiin duodji-illassa
Lukijakyselyssä selviää, miten ehdokas saa äänen uurnaan – ”Rehellisyyden, avoimuuden, lahjomattomuuden perusteella”
Retkeilijät pääsevät tiskaamaan ja evästämään Pallaksen uudisrakennuksessa – Miehittämättömän lähtöportin rakennustyö alkaa huhtikuussa
Pelkosenniemi on valopilkku Itä-Lapin alkuvuoden työtilastoissa – Katso kuntien työttömien ja työllisten määrät sekä asukasluvut tästä
Saamelainen ilmastoneuvosto julkaisi kaksi raporttia – ”Tutkimus auttaa ymmärtämään ilmastonmuutosta syvemmin”